Ei näin! – Kotimikrosta konsoliksi

Kotitietokoneet pysäyttivät pelikonsoleiden ensimmäisen aallon 80-luvun alkuvuosina. Pian konsolit kuitenkin palasivat ja kotimikrovalmistajat halusivat osan niiden markkinoista. Mieluiten mahdollisimman halvalla.

EI NÄIN! Konix Multi-System, vallankumous on peruttu

Jo 80-luvulla bittiä nyplänneet voivat muistaa peliohjainvalmistaja Konixin. Erityisesti Speed King -ohjain oli täkäläisittäinkin tunnettu. Konix kuitenkin tähtäsi myöhemmin tähtiin, epäonnistuen julmasti. Vuosikymmenen lähestyessä loppuaan Konixilla oli suuria suunnitelmia. Pelkkien tikkujen teon sijaan se halusi luoda aivan uudenlaisen, Slipstream-nimisen lisälaitteen. Slipstreamin oli tarkoitus olla muunneltava ohjain, josta saisi vaikkapa auton ratin tai lentokoneen sauvaohjaimen tarpeen mukaan. Tarjolla oli jopa kuluttajatuotteissa ennennäkemätön force feedback.

Ei näin! Apple Pippin, iFail

Apple on viime vuosina tullut tunnetuksi rohkeista ja uutta luovista tuote-esittelyistään. Yritys tehdä Macintoshista pelikonsoli ei ollut oikein kumpaakaan.

EI NÄIN! Atari Jaguar, kissapedon kuolonkorinat

Vuoden 1990 tienoilla Atarilla ei taas kerran mennyt kovin hyvin. Firma, joka oli kerran ollut pelaamisen synonyymi, oli kaatanut maahan jo monta mahdollisuutta menestykseen. Amerikan pelaamaan opettanut Atari 2600 -pelikonsoli oli käytännössä romahduttanut koko toimialan 10 vuotta aiemmin, kun kuluttajat kyllästyivät sen laaduttomiin peleihin. Samassa yhteydessä oli mennyt nurin sopimus Nintendon konsoleiden edustuksesta USA:ssa.

Japanin kotimikrot, lyhyt oppimäärä

Japanilaisten pelien vaikutusta koko maailman digitaaliseen viihteeseen on paha käydä kiistämään, ja paikallisten peliyhtiöiden edesottamuksista onkin kirjoitettu kiitettävän paljon. Läheskään yhtä usein ei ole paneuduttu siihen, millaisilla kotimikroilla nousevan auringon maassa harrastettiin. Mitä enemmän asiaa tutkii, sitä enemmän vastaan tulee laitteita, joista lännessä ei ole koskaan kuultukaan.