Japanin kotimikrot, lyhyt oppimäärä
Japanilaisten pelien vaikutusta koko maailman digitaaliseen viihteeseen on paha käydä kiistämään, ja paikallisten peliyhtiöiden edesottamuksista onkin kirjoitettu kiitettävän paljon. Läheskään yhtä usein ei ole paneuduttu siihen, millaisilla kotimikroilla nousevan auringon maassa harrastettiin. Mitä enemmän asiaa tutkii, sitä enemmän vastaan tulee laitteita, joista lännessä ei ole koskaan kuultukaan.
Eräs syy tähän on luonnollisesti japanin kieli itsessään. Siinä missä läntinen maailma on enimmäkseen edennyt amerikkalaisen ja englantilaisen tuotekehityksen tahdissa (ja kiroillut ääkkösten toimimattomuutta), täysin erilainen kirjoitusjärjestelmä on pakottanut suunnittelemaan laitteita kokonaan uudestaan Japanin markkinoita varten. Näin saarivaltioon on tälläkin alalla syntynyt varsin omanlaisiaan kehityskulkuja.
Toinen japanilaisia tuotteita leimaava seikka on markkinoiden sisäänpäin kääntyvyys. Jos on saatu valmiiksi kotimarkkinoille kelpaava tuote, sitä ei välttämättä ole lähdetty edes yrittämään tarjota muualle, kun maksukykyistä yleisöä on löytynyt omastakin takaa. Kotitietokoneet kun eivät ole pelikonsoleiden tapaan kymmenien tai satojen miljoonien kappaleiden massahyödykkeitä, ja ne vaativat myös laitteiston ajoittaista päivitystä.
Tässä artikkelissa paneudumme kolmeen kiinnostavaan nousevan auringon maan kotimikroon, joista kahta ei ole koskaan tuotu virallisesti Suomeen – ja siitä yhdestäkin tuotiin vain yhtä sukupolvea. Mainittujen laitteiden lisäksi markkinoilla oli luonnollisesti myös muita vaihtoehtoja, kuten normaaleita IBM-yhteensopivia ja myös jonkin verran tuontimikroja.
MSX, Japanin kuusnelonen
Suomalaisille tutuin japanilainen kotimikro on epäilemättä MSX-standardi, johon sekaantuivat mm. Microsoftin Japanin haarakonttori ja ohjelmistoyhtiö ASCII Corporation. Tavoitteena oli synnyttää kotimikrojen puolelle samanlaista yhdenmukaisuutta kuin Intelin, Microsoftin ja IBM:n PC oli luomassa ammattimikroihin. Microsoftilla olikin tarjota pakettiin BASIC-ohjelmointikielensä ja MS-DOSista suoraviivaistettu levykäyttöjärjestelmä.
Teknisesti MSX (lähteestä riippuen MicroSoft eXtended tai Machines with Software eXchangeability) oli hyvinkin perinteinen Zilog Z80 -pohjainen laite, jolla ei ollut mitään ylivertaisia ominaisuuksia. Se ei juuri poikennut Spectravideon 328-kotimikrosta, eikä sen puoleen esim. Colecovision-pelikonsolista tai Segan alkuvaiheen tuotoksista. Standardin perustana olikin käyttää yleisesti saatavana olevia osia ja luoda niistä paketti, johon kukin valmistaja voisi sitten lisätä haluamiaan mausteita: Yamaha teki musiikkitietokoneen, Sony videonauhurin pariksi sopivan ja niin edespäin. Samat moduulipelit, lisälaitteet ja ohjelmistot toimivat kaikissa. MSX:iä tehtailivat myös mm. Spectravideo, Panasonic, Canon, Yashica ja eurooppalainen Philips.
Laajasta tuesta huolimatta MSX ei valloittanut maailmaa: kokonaisuutena sen myynti jäi noin kolmannekseen C64:stä. Se kuitenkin levisi kohtuullisesti eri markkinoille. USA:han juuri kukaan MSX-valmistaja ei halunnut lähteä kovan hintakilpailun vuoksi, Iso-Britannia ei laitteesta kiinnostunut ja muunkin Euroopan markkinoilla oli ahdasta, mutta MSX:ää nähtiin Japanin lisäksi merkittäviä määriä mm. Brasiliassa ja Lähi-idässä. Euroopassa MSX-tukialueita olivat ainakin Hollanti (Philipsin ansiosta), Espanja ja hiukan myös Suomi, kiitos etenkin Spectravideon maahantuojan aktiivisuuden.
Useimpien suomalaisten MSX-muistot katkeavat kuitenkin 1980-luvun loppupuolella, jolloin markkinoille tulleet 16-bittiset eli Amiga, Atari ST ja myös kohtuuhintaiset koti-PC:t tappoivat 8-bittisten kotimikrojen markkinat. Kelkasta putosivat yksi kerrallaan Sinclair, Amstrad ja Spectravideo – vain C64 piti pintansa edullisena pelikoneena 90-luvun alkuun asti. Japanissa MSX:n elämä kuitenkin jatkui peräti kolmen uuden standardiversion voimin.
Vuonna 1986 esitelty MSX2 ehti vielä muuallekin kuin Japanin sisämarkkinoille. Se perustui edelleen samaan 3,58 MHz:n Z80:een, mutta sekä ROM- että RAM-muistia oli paisutettu. Vanhat MSX-ohjelmat kuitenkin toimivat edelleen. Videopiiriin oli lisätty kunnollinen 80 × 24 merkin tekstitila edellisen 40 × 24 merkin lisäksi ja värejä irtosi peräti 256 yhtä aikaa. MSX2-pohjaisia videoeditointilaitteistoja ja mm. LaserDisc-levyjen ohjausjärjestelmiä nähtiin muutamia myös Suomessa, eksoottisimpia näistä oli varmasti Olkiluodon ydinvoimalassa käytössä ollut LD-levyyn ja MSX2-mikroon perustuva laitoskoulutusohjelmisto. MSX2-mikroja on kohtuullisen usein saatavana Suomestakin, eivätkä esim. Philipsin perusmallien hinnat ole kovin kummoisia (kirjoitushetkellä Huuto.netissä sellaisesta pyydetään 125 euroa).
MSX2 päivitettiin vuonna 1988 MSX2+:ksi. Näitä mikroja ei enää edes tarjottu Japanin ulkopuolella myyntiin, mutta osa MSX2-koneista oli päivitettävissä plussaan. Tämä standardin versio tarjosi lopulta mahdollisuuden kellotaajuuden nostoon ja päivitti ikääntyneen PSG-äänipiirin OPL:ksi. Jo tätä ennen monet valmistajat olivat toki paketoineet omiin koneisiinsa parempia äänipiirejä, ja jopa osa moduulilla toimitetuista peleistä sisälsi äänilaajennuksen. Paikallisten kannalta merkittävä parannus oli, että laitteeseen saatiin nyt lisättyä 256 kilotavun kokoinen erillinen ”Kanji ROM” japanin sanamerkeille.
Kaikista karvaisin MSX oli kuitenkin vuoden 1990 turboR. Tarkoitus oli tuoda tässä vaiheessa esiin MSX3, mutta sen videopiirin kehittely viivästyi pahasti, joten turboR on käytännössä ”MSX2++”. Z80 sai rinnalleen ASCII:n kehittämän R800:n, joka toimi moninkertaisella nopeudella vanhaan sotaratsuun verrattuna. Grafiikka oli MSX2+:n tasolla, värejä tarjoiltiin nyt 19 268 yhdellä kertaa. Ainoa turboR:ää valmistanut yhtiö oli Panasonic, ja vähäisen valmistusmääränsä vuoksi tR:t ovat haluttua tavaraa harrastajien keskuudessa. Toimivasta koneesta varusteineen saa maksaa likimain tuhat euroa.
X68000, Japanin Amiga
Motorola MC68000 oli 1980-luvun suosikkisuoritin, eikä 32/16-bittisen kiven laskentateho jäänyt huomaamatta Japanissakaan. Sharp, jonka laajasta tuoteperheestä Suomessakin myytiin
MZ-kotimikrosarjaa, toi vuonna 1987 markkinoille X68000-kotimikron. X68000 oli seuraaja Z80-pohjaiselle X1-sarjalle, ja se on noussut kulttimaineeseen erityisesti laadukkaiden peliautomaateista käännettyjen peliensä vuoksi. Puhtaan pelisuorituskyvyn puolesta 10 megahertsin taajuudella hyrräävän X68k:n 65 536 väriä, 128 spriteä, jopa 1024 × 1024 kuvapisteen resoluutio ja kahdeksan FM-stereokanavaa PCM:llä ryyditettynä laittaisivatkin minkä tahansa tuon ajan länsikoneen ahtaalle.
Vertaus Amigaan on osuva sikälikin, että myös X68000:n laitteistoarkkitehtuuri perustui suoritinta avustaviin erikoispiireihin. Piirien nimissäkin on samankaltaisuutta, sillä Amigan Paulan, Denisen ja Agnuksen vastineina X68k:n sisältä löytyvät mm. Cynthia, McCoy ja Cathy – sekä Buddha ja Messiah, joista olisi länsimaissa voinut joku pahastuakin. Muistia oli vakiona 1 megatavu, joskin useimmat pelit kirjoitettiin vaatimaan kahta megaa.
Kuten ominaisuuksistakin voi päätellä, Sharp X68000 ei ollut aikanaan joka pojan laite. Perusmalli maksoi esittelyssään 369 000 jeniä (ilman inflaatiokorjausta n. 2500 euroa). Vertailun vuoksi samalla rahalla olisi saanut noin 15 kappaletta Sega Megadrive -pelikonsolia (21 000 jeniä kappale). Ja jos Amiga 500 maksoi Suomessa viitisen tuhatta markkaa (850 euroa) ja Atari ST hieman vähemmän, olisi täällä Pohjolan Japanissa samaan rahaan saanut molemmat 16-bittiset suosikit ja vielä kasan varusteita ja pelejä kylkeen.
Vaan olihan X68000:ssa rahalle vastinetta, jos halusi parasta mitä oli tarjolla. Laitteen kotelo oli äveriään näköinen kaksoistorni ja koneen kahdessa 5,25 tuuman HD-levyasemassa oli hieno ”soft-eject”. Kiintolevyohjain oli sekin vakiona, ensin SASI- ja sitten SCSI-liitännällä. Sharpia käytettiin mm. Capcomin CPS-kolikkopelijärjestelmän ohjelmistokehitykseen ja versiot muidenkin arcade-peleistä olivat lievästi sanoen koleita.
Sharp jatkoi X68000-perheen tuotekehittelyä 90-luvulle asti. Suorittimen kellotaajuus nostettiin XVI-mallissa 16 MHz:iin, ja nopein versio X68030 pyöri nimensä mukaisesti 25 MHz:n 030:n voimin. Compact-mallit käyttivät 3,5 tuuman korppua lerppujen sijasta. Ulkopuolisilta valmistajilta laitteeseen sai 68040- ja jopa 68060-turbokortteja.
Jos X68k jossakin hävisi länsimaisille serkuilleen, se oli käyttöliittymä. Koneen käyttöjärjestelmä ”Human-68k” oli käytännössä MS-DOS-klooni, eikä graafiseen SX-WINDOW-ympäristöön syntynyt mitään kehittäjäryntäystä. X68000 oli järeä pelikone, mutta hyötykäytössä siitä ei ollut haastamaan muita. Tässäkin kohtaa se siis vertautuu Commodoren ihmelaitteeseen.
X68000 on melko helppo löytää itselleen esim. Yahoo Japanin huutokaupasta. Toimivat perusmallit maksavat rahteineen noin kolmesta sadasta eurosta ylöspäin, eksoottisemmista painoksista rahaa saa latoa tiskiin useamman satalappusen lisää. Huomattavaa on, että laitteen virtalähde on varsin heikkolaatuinen ja rikkoutuessaan se vie koko emolevyn mukanaan, joten se kannattaa vaihtaa ensi tilassa. Ohjeita ATX-virtalähteen sovittamiseen löytyy internetistä.
FM Towns, Japanin multimedia-PC
Fujitsu Micro Townes, kuten sen koko nimi kuului, ei sekään ollut valmistajansa ensimmäinen askel kotitietokoneiden markkinoille. Fujitsun FM-sarja alkoi jo vuonna 1981 Fujitsu Micro 8:lla, joka perustui 6809-suorittimeen. Kun sitten NEC:n teknisesti vaatimaton x86-pohjainen PC-9801 alkoi syödä markkinoita Fujitsun kotimikrotuotteilta valtavan ohjelmistovalikoimansa turvin, alkoi sekin tähyillä Intel-suoritinperheen ja MS-DOS-yhteensopivuuden suuntaan. Ensin julkaistu FMR oli peruskone, joka kuitenkin sai kohtuullisen paljon ohjelmistotukea. Sen jatkokehitelmä, Nobel-palkitun Charles Townesin mukaan nimetty Towns oli monessa suhteessa mullistava laite. Lopullisesta kirjoitusasusta muuten ”e” pudotettiin pois, jotta nimi ääntyisi varmasti oikein.
Vuonna 1989 esitelty FM Towns oli maailman ensimmäinen kotitietokone, joka paitsi sisälsi vakiovarusteisen CD-ROM-aseman, myös osasi käynnistää itsensä CD-levyltä. Tämä oli toteutettu näppärällä jipolla: laitteen ROM-muistissa oli minimaalinen MS-DOS, joka latasi CD-ajurin ja jatkoi sitten lataamista itse CD-levyltä. Vaikka laitteeseen oli mahdollista asentaa SCSI-kiintolevy, moneen tarkoitukseen sitä ei tarvittu lainkaan.
Ensimmäinen FM Towns -malli oli 16 MHz:n 386SX, joka sisälsi CD-aseman lisäksi muitakin aikakaudelleen poikkeuksellisia herkkuja. Grafiikkaan saatiin käyttöön jopa 32 768 väriä 16,7 miljoonasta, kahta eri resoluutiota sai asetettua päällekkäin (esim. kanji-tekstien esittämistä varten) ja ääninä soi kuuden FM-synteesikanavan lisäksi sample jopa kahdeksasta PCM-kanavasta. Mukana toimitettu pad-ohjain ei ollut sattumaa, sillä peliominaisuuksiin oli panostettu reilusti. Townsin tekniset ominaisuudet löivätkin NEC PC-9801:n 16 väriä ja 3 äänikanavaa kirkkaasti laudalta. Jopa laitteen muotoilu oli aivan erilainen kuin teollisuusstandardin mukaisissa PC-laitteissa: pikkuisen tornikotelon etupaneelissa oli CD-asema pystyssä kuin ghettoblasterissa ikään. Fujitsulla oltiinkin hyvin ylpeitä siitä, miten edullisesti CD-ROM oli pystytty valmistamaan. Huonona puolena laite ei sitten olekaan mitenkään ikuiseksi rakennettu: ykkösmallin FMT:n asemalla on vanhemmiten taipumus jämähtää paikalleen, eikä sen heikko moottori jaksa pyörittää moniakaan CD-R-levyjä.
FM Towns eli kohtuullisen pitkän elämän Japanissa. Fujitsu päivitti sen rautaa aktiivisesti Intelin uusien suorittimien myötä, ja nopeimmat perinteiset FM Townsit pyörivät 486:n tahdittamina. Kotitietokoneiden lisäksi tehtiin myös 386SX-pohjainen pelikonsoliversio FM Towns Marty ja siitä autoon sopiva Car Marty, joka tarjosi GPS-navigointia. Pentiumien esittelyn jälkeen siirryttiin toisenlaiseen FMV-Towns-arkkitehtuuriin, jossa Towns-ominaisuudet ympättiin normaaliin PC-rautaan lisäkortilla. Lopulta vuonna 1997 perinteinen PC-arkkitehtuuri ja markkinoiden klooni-PC-vyöry oli päässyt sille tasolle, ettei Towns-parannuksille enää ollut sijaa.
Oman Towns OS -käyttöliittymänsä lisäksi FM Towns tuki myös Windows 3.1:ä ja 95:tä. Sitä oli siis täysin mahdollista käyttää myös työntekoon kotitoimistossa. Useimmat pelit taas oli tehty DOS-laajennuksen päälle, joten ne käynnistyivät CD-levyltä suoraan itselleen optimaaliseen ympäristöön. Tässä oli ilmeisen paljon järkeä, sillä FM Townsin pelit ovat tyypillisesti nopeita ja käyttävät hyväkseen laitteen grafiikka- ja ääniominaisuuksia tehokkaasti. Vakiinnutettu kokoonpano poistaa kokonaan normaalin IRQ-portti-arvausleikin.
FM Townsin ohjelmiston erityispiirre on, että sille käännettiin paljon laatupelejä myös lännestä. Muun muassa LucasArtsin maineikkaat seikkailut ovat FM Towns -versioina upean värikkäitä ja sisältävät erinomaisen CD-ääniraidan. Yleensä tuon aikakauden PC-raudan Akilleen kantapäänä olleet toimintapelitkin surrasivat Townsilla niin, etteivät X68000-omistajat sentään silmille hyppineet.
FM Townseja liikkuu Japanissa käytettyjen markkinoilla edelleen paljon, eikä sellaisen hankkiminen ole erityisen vaikeaa. Ongelmiksi muodostuvatkin CD-aseman vikaherkkyys, koneen huomattava paino (joka nostaa rahtikustannuksia) sekä vaatimus monitaajuusnäytöstä, jotta kaikki pelit toimivat oikeassa näyttötilassaan. Näillä reunaehdoilla toimiva Towns koti-Suomeen toimitettuna maksaa mallista riippuen 400 eurosta ylöspäin. Marty-pelikonsoliversio on merkittävästi kalliimpi kompaktin kokonsa ja helppokäyttöisyytensä vuoksi.
Teksti: Mikko Heinonen
Kuvat: Mikko Heinonen, Saku Taipale