Artikkeli on alun perin julkaistu Skrollin numerossa 2013.1.

Vuoden 1990 tienoilla Atarilla ei taas kerran mennyt kovin hyvin. Firma, joka oli kerran ollut pelaamisen synonyymi, oli kaatanut maahan jo monta mahdollisuutta menestykseen. Amerikan pelaamaan opettanut Atari 2600 -pelikonsoli oli käytännössä romahduttanut koko toimialan 10 vuotta aiemmin, kun kuluttajat kyllästyivät sen laaduttomiin peleihin. Samassa yhteydessä oli mennyt nurin sopimus Nintendon konsoleiden edustuksesta USA:ssa.

Romahduksen jälkeen Atari oli jaettu kahtia, Atari Gamesiin ja Atari Corporationiin. Atari Games oli tehnyt eräitä 1980-luvun parhaista kolikkopeleistä, kun taas Atari Corporation oli keskittynyt julkaisemaan vanhoja laitteita (2600, 7800, XL, XE) uudelleen. Hävittyään taistelun Amigasta se oli kehittänyt nopeasti Atari ST:n, joka oli kohtalainen menestys ja sai jopa myöhemmin seuraajikseen TT:n ja Falcon030:n.

Epyx-ohjelmistotalon kassakriisistä pelastettu käsikonsoli Atari Lynx puolestaan tuli markkinoille 1989. Vaikka sen pelit olivat keskimäärin hyviä, laite oli kallis ja söi järjettömästi paristoja. Se ei ehtinyt saavuttaa kriittistä massaa, ennen kuin Nintendo Game Boy tuli ja tyhjensi pajatson.

Varaa epäonnistumisiin ei enää ollut. Uuden kotikonsolin piti olla menestys, joten sitä tekemään valjastettiin Flare Technology. Yritys oli tätä ennen tehnyt mullistavan Multisystem-pelikonsolin. Tai siis konsoli olisi ollut mullistava, jos sen kehityskustannukset eivät olisi kaataneet valmistaja Konixia ennen kuin yhtään laitetta ehdittiin myydä.

Ataria Flare Technologyn aiemmat ongelmat eivät pelottaneet, vaan työt aloitettiin kahden uuden kissaeläimen parissa. Suunnittelupöydällä olivat 32-bittinen Panther ja 64-bittinen Jaguar. Pian Panther sai kirveestä, sillä sen Motorola MC68000 -pohjainen arkkitehtuuri ei enää vuonna 1991 ollut riittävän vakuuttava.

Jaguarin sen sijaan piti lyödä kilpailijansa Sega MegaDrive ja Super Nintendo kaikilla rintamilla. Luvassa oli 64-bittinen konsoli, jonka rauta tuki suoraan esimerkiksi Gouraud-varjostusta. Laitteessa oli muitakin teknisesti edistyneitä jippoja, joista 16-bittisillä alustoilla saattoi vain haaveilla.

Jouluksi 1993 esitelty Jaguar ei kuitenkaan todellisuudessa ollut aivan sitä, miltä se näytti. Koneen 64-bittisyys koski vain grafiikkapiiriä. Suorittimina toimivat kaksi 32-bittistä RISC-yksikköä. Monimutkaisessa paletissa oli mukana myös vanha MC68000, jonka piti toimia vain ”väyläohjaimena”. Totuus kuitenkin oli, että Atarin kehitystyökalujen puutteiden sekä arkkitehtuurin yleisen sekavuuden vuoksi useat Jaguar-pelit itse asiassa käyttivät tätä väyläohjainta pelikoodin pyörittämiseen.

Tämän seurauksena Jaguarin karjahtelu muistutti pikemminkin naukumista. Sille ilmestyi muutama kohtalainen peli, mutta valtaosa noin 60 nimikkeestä oli hätäisesti kyhättyä sotkua. Tämän sain kokea myös itse erehdyttyäni Jaguarin ostamaan. Enemmän olisi harmittanut vain, jos olisin ehtinyt hankkia täyteen hintaan myös laitteen hyödyttömän CD-aseman.

Eräs kuvaava tapaus oli, kun Jaguar-konsolin julkaisun yhteydessä Jaguar-autojen valmistaja otti Atariin yhteyttä. Autotehdas toivoi hyvässä hengessä yhtä konsolia voidakseen tutkia, ettei laite riko heidän tavaramerkkiään. Penneistään tarkka Atari-pomo Sam Tramiel otti PR-pisteet kotiin lähettämällä videokasetilla kuvaa Jaguarin peleistä. Ehkä juuri tämä asenne auttoi myymään peräti 125 000 Jaguaria, siinä missä MegaDrive myi 40 miljoonaa ja SNES vielä enemmän.

Jaguarin epäonnisessa tarinassa on kuitenkin yksi voittaja: homebrew-kehittäjät. Kun väistämättömän konkurssin jälkeen Atarin jäänteet päätyivät Hasbrolle, julisti se Jaguarin olevan heidän puolestaan vapaata riistaa. Sille ilmaantuikin peräti muutama kaupallinen julkaisija, joiden pelejä saa edelleen ostettua ja satunnaisia julkisohjelmiakin on tipahdellut tähän päivään asti. Kerrankin voi myös rehellisesti sanoa, että harrastelijoiden tuotokset ovat keskimäärin laadukkaampia kuin viralliset julkaisut.

Konkurssin yhteydessä Jaguarin kuorimuotit myytiin yritykselle, joka prässäsi niillä hammaslääkärin hoitolaitteita. Niillä suoritettu toimenpide olikin varmasti useimmille se miellyttävin ja antoisin kokemus Jaguarin parissa.

Teksti: Mikko Heinonen
Kuvat: Manu Pärssinen