Tasavallan tietokoneen haastajat: MSX
Artikkeli on julkaistu alun perin Skrollin numerossa 2014.2 (osin laajennettuna/tiivistettynä).
80-luvun tietotekniikka kiteytyy monen mielessä Tasavallan tietokoneeseen, Commodore 64:ään. Se oli kaiken alku, se loi suomalaisen tietokonekulttuurin pohjan. Paitsi että ei ollut eikä luonut. Skrollin artikkelissa Tasavallan tietokoneen haastajat käsiteltiin Commodoren kilpailijoita. Artikkelin laajennetussa nettiversiossa muistellaan japanilais-amerikkalaista MSX:ää, jolla oli Suomessa vankka jalansija ja paljon käyttäjiä.
Commodore ei tullut tyhjästä
Commodore 64 oli tärkein ja tunnetuin laite, jolla Suomea digitalisoitiin, mutta ei ainoa eikä ensimmäinen. Kuusnelonen, Neba, nousi suomalaisen tietokonekulttuurin lipunkantajaksi vasta monivuotisen kamppailun jälkeen. Suomalaisten tietokoneenkäyttäjien sieluista taisteltiin ankarasti ja kentällä oli monta tasaväkistä haastajaa. Lopulliset rintamalinjat rakentuivat vasta vuosien kuluessa.
1980-luvun alussa kotitietokonemarkkinoille rynnisti kymmeniä uusia valmistajia. Mikrot nähtiin lupaavana kasvualueena, etenkin pelikonsolibisneksen jo näivettyessä ylitarjonnan alle. Osa uutuuksista saapui myös Suomeen, ja meilläkin myytiin yhtä aikaa muun muassa japanilaisia, amerikkalaisia, brittiläisiä, ruotsalaisia ja jopa suomalaisia kotitietokoneita. Alkuaskeliaan ottavat suomalaiset tietokonelehdet ja Tekniikan Maailma esittelivät liki joka numerossaan jonkin uuden tietokoneen, eivätkä koneet tietenkään olleet keskenään yhteensopivia.
Mikrokenttä olikin vahvan monikulttuurinen, eikä yksikään kone ollut selvästi toista parempi, vaikka pikkuasioista kiisteltiin ankarasti. Koneet olivat tekniikalta lähes identtisiä, muistin määrää ja prosessoria myöten. Loppumetreillä ratkaisevia valtteja olivat lopulta ohjelma- ja pelitarjonta. Joidenkin mikrojen ohjelmatarjonta oli laitteen valmistajan ja Mikrobitin ohjelmalistausten varassa. Toisille pelejä sai niin kaupoista kuin kaverilta kopioimalla.
Skrolli sukeltaa historian uumeniin ja muistelee 80-luvun konesotien unohdettuja sotureita, niitä osapuolia, joille ei ole rakennettu muistopatsaita. Häviäjiä, joita ei tänään muisteta konesotien sankarihaudoilla. Niitä mikroja, jotka antoivat panoksensa suomalaisen tietotekniikan kehittymiselle ja tekivät meistä sitä, mitä me tänään olemme.
AIKAJANA:
- 1977 Apple II
- 1977 TRS-80
- 1978 Atari 400/800
- 1979 Atari 800
- 1980 Commodore VIC-20
- 1980 Sinclair ZX80
- 1981 Sinclair ZX81
- 1982 Commodore 64
- 1982 Dragon 32
- 1982 Sharp MZ
- 1982 Sinclair ZX Spectrum
- 1982 Telmac TMC-600
- 1983 Atari 800XL
- 1983 Memotech MTX512
- 1983 Oric 1
- 1983 Salora Fellow
- 1983 Salora Manager
- 1983 Sega SC-3000
- 1983 Spectravideo SVI-328
- 1983 MSX-standardi
- 1983 Sony HitBit MSX
- 1984 Amstrad CPC464
- 1984 Oric Atmos
- 1985 Spectravideo SVI-728 MSX
MSX
”Japani haastoi länsimikrot”
Julkaisuvuosi: 1983
Prosessori: Zilog Z80, 3,58 MHz
Muisti: 8-512 Kt RAM, 16 Kt näytönohjainmuisti, 32 Kt ROM
Näyttö: 512×212 pikseliä, 16 väriä; 256×212 pikseliä, 256 väriä
Äänipiiri: kolmekanavainen AY-3-8910-piiri kohinageneraattorilla
Suomi on siitä kumma maa, että japanilainen MSX-tietokonestandardi nousi meillä kotimikrojen ykkössarjaan. Kotimaassaan supersuositusta järjestelmästä nimittäin tykkäsivät meidän lisäksemme lähinnä hollantilaiset. Britanniassa sitä jopa parjattiin, sillä japanilainen mikro oli epäisänmaallinen valinta.
MSX sinnitteli kuitenkin useimpia kilpailijoita pidempään, sillä alkuperäisen MSX:n jatkajaksi esiteltiin vuonna 1986 MSX2, 1988 MSX2+ ja vielä 1990 MSX Turbo R.
ASCII Corporation -yhtiön omistaja Kazuhiko Nishi oli jo 80-luvun alussa yksi japanilaisen pelialan merkkihahmoista, ja hän oli myös Microsoft Aasian johtaja. Vaikutusvaltansa avulla hän saikin laajaa tukea 1983 esittelemälleen MSX:lle, joka ei ollut mikään yksittäinen tietokone vaan standardi. Jokaisesta MSX:stä löytyi sama käyttöjärjestelmä ja Microsoftin Basic, prosessori, äänipiiri sekä vähintään kahdeksan kilotavua muistia. Valmistajat saivat muokata omia mallejaan mielensä mukaan minimiä paremmaksi.
MSX-valmistajia oli parhaimmillaan kymmeniä, joten valikoima oli laaja ja monipuolinen, samoin markkinointi värikästä. Edullisimmat koneet riittivät peli- ja harrastuskäyttöön, mutta esimerkiksi Yamaha näki koneensa osana laajempaa musiikillista tuoteperhettään. MIDI-liitännöillä ja syntetisaattoriohjelmistoilla varustetut koneet olivatkin muusikoiden mieleen.
MSX sinnitteli useimpia kilpailijoita pidempään, sillä alkuperäisen MSX:n jatkajaksi esiteltiin vuonna 1986 MSX2, 1988 MSX2+ ja vielä 1990 MSX Turbo R.
Tekniikka
MSX:n prosessori oli hieman nopeampi kuin esimerkiksi ZX Spectrumissa, ja merkittävästi C64:ää ripeämpi. Myös äänipiiri oli laadukas, vaikkakaan ei C64:n SIDin tasoinen. Peruskoneetkin olivat tasapainoisia ja laadukkaita, ja teknisesti parempia kuin Tasavallan tietokone.
MSX:t kuitenkin kärsivät muutamista ongelmista: etenkin videopiiri oli vaikea ohjelmoitava. Vaikka Spectrum-pelit kääntyivät helposti MSX:lle, ne eivät välttämättä yltäneet brittimikron tasolle.
Pelit
Laitteen perintö elää edelleen monien suosittujen videopelisarjojen muodossa. Etenkin japanilaiset loivat koneelle runsaasti aikansa parhaimpia pelejä. MSX:llä saivat alkunsa muun muassa Castlevania-, Metal Gear- ja Bomberman-pelisarjat. Muita aikansa huippuja olivat Contra, Dragon Quest, R-Type, Ys, SD Snatcher ja Gradius.
Vaikka MSX-koneille julkaistiin myös roolipelejä, niin lähinnä japanilaissyntyisiä teoksia ei juurikaan nähty länsimaissa. Läntinen MSX-pelinäkökulma onkin painottunut räiskintöihin.
Kaikissa MSX-koneissa oli yksi, joskus kaksikin moduliporttia, joten moduliversiot osa peleistä myytiin moduliversioina. Suomessa MSX-pelaajat tyytyivät enimmäkseen kasettiversioihin, sillä Japanista tuodut modulipelit olivat kalliita.
Suomessa
Toisin kuin esimerkiksi Commodorella tai Amstradilla, MSX:llä ei ollut Suomessa yhtä virallista edustajaa, vaan kukin valmistaja edusti laitteitaan itse. Niinpä MSX-koneita saattoi löytää niin musiikki-, konttorikone-, kodin tekniikka- ja joskus harvemmin jopa tietokoneliikkeistä.
Spectravideo-konsolien ja -koneiden maahantuoja Teknopiste oy kunnostautui myös MSX:n edustajana ja julkaisi MSX-pelejä, samoin tamperelainen Triosoft oy. Näistä tunnetuin lienee puolimyyttinen sotastrategia Talvisota. Moni julkaisi lisäksi pelejään indie-henkisesti.
MSX oli Suomessa ihmeen suosittu ja yleinen laite, joka sinnitteli C64:n kainalossa vielä pitkään muiden kilpailijoiden kadottua.
Tasavallan tietokoneen haastajat -artikkelin seuraavissa nettijatkeissa käsitellään printtiä kattavamman myös muita lehdessä käsiteltyjä 80-luvun alun kotimikroja.
Onko MSX:stä demokoneeksi?
Teksti: Ville-Matias Heikkilä
MSX1:n ominaisuudet ovat pinnallisella speksitasolla melko lähellä C64:ää: 16 väriä, spritet, 256×192 pikseliä ja kolme äänikanavaa. Muistimäärät ovat samaa suuruusluokkaa, ja suoritin on jonkin verran nopeampi. Kone jää kuitenkin alakynteen, kun rajojen puskemisesta ruvetaan tosissaan kilpailemaan.
Commodoren ja MSX:n suunnittelufilosofiat eroavat etenkin suhteessa standardeihin. MSX:llä oli useita valmistajia, joten laitteiston puitteet piti lyödä tarkasti lukkoon. Koneet kasattiin luotettavista ja yllätyksettömistä osista, ja rajapinnat määriteltiin tiukasti. C64:ssä sen sijaan mikään ei ole standardia: kaikki osat syntyivät konsernin sisällä, ja suunnittelussa pystyttiin näin ollen revittelemään vapaammin. Koneen dokumentaatio oli monelta osin puutteellista ja jopa virheellistä.
Filosofian ero näkyy selkeimmin videopiireissä. MSX käyttää Texas Instrumentsin TMS9918:aa ja sen johdannaisia. Nämä piirit ovat hyvin itsenäisiä palikoita, joissa on sisäänrakennettu näyttömuisti ja vain muutama ulospäin näkyvä ohjausrekisteri. Piirin vaihtaminen toiseen ei vaikuta muun koneen toimintaan oikeastaan mitenkään. Commodore 64 sen sijaan on rakentunut videopiirin ympärille: näyttömuistina käytetään koneen keskusmuistia, laitteen kaikki ajastukset ovat kiinni videopuolen oikuista, ja runsas videopiirirekisterien määrä suorastaan houkuttelee räpläämään.
MSX-demokoodaaja ei pääse kovinkaan pitkälle, jos hän yrittää lähestyä laitteistoa C64:n tapaan. Muureja ja pullonkauloja tulee vastaan kaiken aikaa. Näyttömuistiin kirjoittaminen on hidasta, ja rasteritemppuilun mahdollisuudet rajoittuvat suunnilleen värinvaihteluun. Spritejäkin on oikeasti vain neljä eikä 32, ja elintärkeät skrollirekisterit puuttuvat. Demontekijän ei yleensä kannata yrittää löytää kikkoja speksien mukaisten rajojen murtamiseksi vaan toimia niiden puitteissa mahdollisimman ovelasti.
TMS9918A-piirissä on neljä grafiikkatilaa: 40×24 merkin väritön tekstitila, kaksi 32×24 merkin tilaa erilaisilla värin- ja merkinkäyttörajoitteilla sekä 64×48 pikselin tila, jossa värien käyttö on vapaata. 1990-luvun MSX1-demojen tekijät käyttivät usein viimeksimainittua tilaa ja toteuttivat sen avulla PC-tyyppisiä suoritinvetoisia efektejä. Myöhemmin merkkitiloja alettiin hyödyntää enemmän. Tila numero 2 on paras staattiselle grafiikalle, sillä se antaa asettaa näytön jokaiseen soluun uniikin merkin ja määrätä kaksi väriä kullekin 8×1 pikselin lohkolle. C64-tyyppisiä multicolor-pikseleitä ei MSX1 tue.
MSX1:n äänipiirinä on AY-3-8910, joka on varsin suosittu kotimikrojen äänipiiri. Se löytyy esimerkiksi Spectrum 128:sta, Oricista ja Yamahan versiona Atari ST:stä. Piirissä on kolme äänikanavaa ja ADSR-vaipat kuten SIDissä, mutta sävyvalikoima on köyhempi. Aaltomuodoiksi on tarjolla vain kanttiaalto ja kohina, eikä kanttiaallon pulssileveyksiä pysty muuttamaan. Myöskään säädettäviä filttereitä ei ole. Kullakin kanavalla on erillinen äänenvoimakkuuden säätö ja ulostulo, mikä antaa piirille jonkin verran etua ”digissä” eli PCM-tyyppisessä äänessä. Piirissä voi myös asettaa vaipan loputtomaan silmukkaan, mitä erityisesti venäläiset Spectrum-muusikot ovat hyödyntäneet. Saundi on kuultavissa esimerkiksi Alternative Party 2009:n voittajademossa (dvik & moran: Bold):
Suomalainen MSX-skene on edelleen varsin aktiivinen. MSX-tapahtuma MSX Info Update on järjestetty viimeksi vuonna 2010 Helsingissä.
MSX-mikroilijoiden muisteloja
Pyysimme lukijoitamme muistelemaan mikrovuosiaan Tasavallan tietokoneen haastajien parissa. Niitä ohessa.
Olin tuohon 8-bittisten kotitietokoneiden kulta-aikaan kodinkoneliikkeen huollossa työharjoittelussa. Yrityksen pomo tuli hieman erikoisen pyynnön kanssa sinne risojen joystickkien keskelle. MSX-koneelle piti koodata jotain pyörimään sen myyntiä edistämään. Yhtään konetta ei näet oltu vielä myyty. Sovelsin sitten Sega SC 3000-koneen autopelin MSX Basicille.
Vuodet ovat jo pyyhkineet mielestä mikä MSX-kone oli kyseessä ja tuliko siihen peliin koodattua joystick-tukea, mutta muistan, että ainakin se esittelykone myytiin. Muutenhan myynti oli täysin Commodore-vetoista.
Ikävä kyllä tuosta on jo sen verran aikaa, että en enää muista myynnissä olleita koneita. MSX-laitteita oli kuitenkin ainakin kahta mallia (eri valmistajilta). Se esittelykone saattoi olla Canonin.
Huoltopuolella olin enemmän tekemisissä risojen laitteiden kanssa, eikä sinne tullut aikanani yhtään MSX-konetta.
– Sunn
Minä käytin MSX:ää (SVI-728). Valitsin sen ylivertaisen Basicin takia. Etupäässä harrastinkin sillä Basic-ohjelmointia. Eniten kade olin kuusneloselle sen leveistä SID-soundeista, ja toki pelitarjonnastakin. Mutta loistavia pelejä MSX:llekin oli, erityisesti Konamin modulit.
Pidemmällehän kuusnelosella olisi ohjelmoinnin kanssa teoriassa päässyt, mutta uskon tehneeni oikean ratkaisun, koska en olisi välttämättä oppinut lapsena hyödyntämään konekieltä ja raudan hienouksia.
Suosikkipelejäni: Konami Soccer, Golf, Who Dares Wins, Dam Busters, omatekoinen Pallo.
Basic oli tärkeä, koska en ostohetkellä osannut muuta. SID:in soundia arvostin kyllä alusta asti, mutta en tiennyt sen ainutlaatuisuutta. Eli en tiennyt menettäväni soundimielessä mitään. Ihmettelin vain, miksi soundi ei ole yhtä hieno, vaikka sen mukaan, mitä silloin ymmärsin, MSX:n äänipiirin speksit olivat ”lähes” vastaavat
Kyllähän erityisin hetki lienee se ensimmäinen oma peli, jonka tein innoissani heti saman joululoman aikana, jolloin koneen lahjaksi saimme. Ja totta kai kaksinpelisessiot Pallon kanssa.
Eräs merkkihetki oli myös se, kun opin Indiana Junni -nimisen pelin listauksesta (minkähän nimisessä lehdessä se olikaan?), miten 2-värisiä merkkejä voi määritellä itse. Merkkigrafiikan avulla saikin sitten paljon nopeampaa grafiikkaa aikaiseksi.
Ruohon vihreydestä muistuu mieleen ensimmäinen kerta, kun näin kaverilla korppuaseman MSX:ssä. Sen latauskokemus olikin jotain, mihin 1541 ei kyennyt. Mutta itse käytin kasettiasemaa koko MSX-kauteni ajan.
Ai niin, MSX:n basicissa oli yllättävänkin edistynyt domainspesifinen kieli musiikin tekemiseen. Siihen sai syöttää nuottien nimiä ja aika-arvoja. Tein sillä pienen kaksiäänisen sävellyksen.
– Wipu
Edellisen kirjoittajan pikkuveljenä ja samaisen koneen ”jakajana” tulee jaettua myös samaiset muistot ja perustelut koneen hankinnalle ja sen vuosia kestäneille seurauksille.
Muistelen, että MSX:ää hehkutettiin ”maailmanlaajuisena standardina, joka tulee valloittamaan” (olihan mukana useita isoja konevalmistajia). Myöhemminkin hehkuttelin sen MSX-DOS:ia ja CP/M-yhteensopivuutta – mutta vain teoriassa. Yhtään moista ohjelmaa en nimittäin osaisi nimetä, tuskinpa siis käytinkään.
Kyllähän sitä kateellisena kuunteli luokkakavereiden C64-pelijuttuja, ja ihaili latausmusiikkeja, joita ei yhdessäkään MSX-pelissä ollut. Omia pelejä tuli sentään koodailtua MSX:n hyvällä Basicilla ja tunsinkin suurta ylpeyttä, kun joku kavereista tuli meille pelaamaan niitä.
Muistan, kuinka Gary Lineker’s Superstar Soccer ei ikinä suostunut latautumaan. Kerran se tuntui lataavan tavallista pidempään ja aloimme elätellä toiveita. Sipsuttelimme sitten varpaillaan viereisissä huoneissa ja varoimme tärisyttämättä taloa. Välillä hiivimme katsomaan, vieläkö peli lataa – ja latasihan se loppuun asti! No, sitten ”raiskasimme” pelin löytämällä bugin, jossa tietyn sekuntimäärän odotettuaan sai kävellä suoraan aloituksesta pallon kanssa vastustajan maaliin (yksinpelissä). Ei oikein manageritouhut jaksaneet innostaa, kun ottelut päättyvät 100-0 .
Itse tein lähes aina autopelejä, joko 8- tai 16-suuntaisia ylhäältäpäin kuvattuja, tai skrollaavia merkkipohjaisia. Erityisen ylpeä olin autopelistäni, joka sanoi pelin loputtua karkeankuuloisella samplella ”game over”.
Ostin omilla rahoilla koneeseen myöhemmin korppuaseman ja käytinkin sitä pitkään, sen jälkeen kun Amigamme läksi isoveljen mukana. Korppuaseman ostaminen kyllä tehosti koneen käyttämistä huomattavasti.
– oo
Mulla ei oo koskaan ollut kuusnepaa. MSX 1985 – 1990, sitten Amigaa. MSX:n sain, kun isä vaihtoi paikallisessa kodinkoneliikkeessä maalaamansa öljyvärityön Sony Hit-Bit MSX:ään. Mitään peliä ei saatu jouluaattona latautumaan, mutta yöllä isä herätti mut että ”NYT LATAUTU!” Peli oli Chiller.
Nemesikset oli mun lemppareita. Kaikilla kavereilla oli kuusnepat, mutta eipä ainakaan meidän kylillä ollut kauheasti konesotaa. Mieluummin tunsin vähän ylpeyttä siitä, että olin erilainen, vaikka jotkut jutut nepalla olikin siistejä.
Juuri katselin 11-vuotiaana tekemääni MSX-ohjelmointiopasta. Ohjelmointioppaassa on kirjoitettuna mun eka ’oma peli’.
Kaikenlaisia muistoja olisi varmaan roppakaupalla. Lämpötulostinkin mulla joskus siihen oli. Isä oli varsin supportive harrastuksen suhteen ja kyllähän siitä sitten tavallaan työ tuli. Joskus se oli ostanut Keltaisesta pörssistä noin 100-200 pelin kokoelman. Se oli hieno joulu.
Senkään jälkeen en ole koskaan kuusnepaa omistanut, vaikka arvostankin laitetta. MSX:iä on kymmenkunta hyllyssä/komerossa, viimeisimpinä se tehokkain Turbo-R, jota joskus Bitistä tms. kuolattiin.
1990 myin koko satsin kummivanhempien pojalle ja ostin Amiga 500:n. Sitten ostin saman koneen takaisin joskus kymmenen vuotta myöhemmin, mutta peleistä oli hävinnyt matkalla 95%. Triosoftissa kävin aina ostamassa halvimmat kolmenkymmenen markan pelit, junalla Tampereelle ja silleen. Synttäreiden jälkeen oli varaa Konamin moduulipeleihin (300 markkaa tms.).
</ end of memory lane stroll>
– Manu Pärssinen
MSX tuli omistettua ja peleistä muistan että tuli pelattua Salamanderia joka päivä ja paljon, samoten King’s Valleytä. Metal Gear, Thexder, Green Beret ja Game Over muistuvat kanssa hämärästi mieleen.
Antarctic Adventure palautui just mieleen,kun katselin vanhojen pelien videoita. Niin nostalgiaaa!
– Dragoni
MSX:llä tuli 80-luku pelattua ja Basicilla leikittyä. Kone oli Sonyn HitBit kahdella moduuliportilla. Konamin peleihin sai kaikkea jännää kun yhdisteli pari pelimoduulia. Triopostissa oli muistaakseni ohjeita ja koodeja. Kone saatiin 1985 jouluksi ja siinä tuli mukana pari kasettipeliä; joku rupukokoelma sekalaisia halpiksia ja Ghostbusters, jota hinkattiin ihan urakalla, vaikka vaikea loppu siinä olikin.
Lempipelejä pelimoduuleista oli Nemesis-sarja, Salamander, Maze of Galious, King’s Valley ja F1-Spirit.
Kasetti/diskettipuolella oli ELITE, ensin kasetilla puolen tunnin latausajalla ja hieman myöhemmin koneeseen korppuaseman hankittuamme sitten nopeasti latautuva korppuversio.
Basicilla tuli tehtyä kaikenlaista peliohjelmoinnista hyötyohjelmiin. Mikrobitistä naputeltiin todella paljon pelilistauksia apunamme legendaarinen TARKASTAJA. Omia räpellyksiä olivat kaverin kanssa kehitetty purjehduspeli, jossa pujoteltiin poijujen väleistä, jonkin sortin strategiapelin runko itserakennetulla merkkigrafiikalla ja MikroBitin ”Näin rakennat tekstiseikkailun” innostamana oma seikkailupeli.
Pelimoduuleita tuli hamstrattua toistakymmentä ja piratismin rehottaessa erilaisia kasettipelejä ja kokoelmia oli ihan älytön läjä. Myöhemmin todella monta peliä tuli siirrettyä korpuille ihan vaan nopeampien ja varmempien latautumisten takia.
Kotimaisista peleistä mieleen jäivät Triosoftilta tilatut Talvisota ja Roller.
– Nexus-6
Olin 10-vuotias kun jouluna -86 sain pelikoneeksi MSX:n (Spectravideo SVI-728). Ohjelmointi ei tuolloin kiinnostanut, vaikka sitäkin saatoin käyttää koneen ostoperusteena. Koneen mukana tuli kaksi punamustaa Quickshot 2 Turbo -joystickiä ja joku nimetön kasettiasema, jolla en saanut koskaan ladattua ainuttakaan peliä. Ehkä pienen paikallisen elektroniikkaliikkeen räätälöimä johto aseman ja koneen välillä ei toiminut tai en vain osannut säätää äänipäätä kohdalleen.
Pelastukseni olivat siis varmatoimiset moduulipelit. Ylivoimainen suosikkini oli The Maze of Galious, josta on muuten olemassa hyvä uusversio PC:lle ja joka on ollut esikuvana La-Mulana -pelille. Galious tuntui silloin todella vaikealta, mutta muistelisin että ajan myötä pääsin sen kuitenkin läpi. Mikrobitissä(?) julkaistiin kartta, josta oli suuri apu.
Muita paljon pelattuja olivat F1 Spirit, Nemesikset, Salamander, Konami’s Boxing, Yie Ar Kung-Fu 2, Mr. Chin ja matematiikkaa ja kevyttä tasoloikkaa yhdistänyt Monkey Academy.
Muutamaan omaan moduulipeliin kyllästyttyä niitä lainailtiin parin MSX:n omistaneen luokkakaverin kesken. Ruoho oli kuitenkin vihreämpää aidan toisella puolella, koska suurimmalla osalla kavereista oli C64 ja paljon pelejä, joten hieman myöhemmin vaihdoin itsekin Commodoren leiriin.
– Janick
Ensimmäinen koneeni oli Atari 800XL, mutta eipä sillä saanut paljoa aikaiseksi ja jäi vähälle käytölle. Oli pelkkä keskusyksikkö ilman mitään tallennusmediaakaan.
Sitten MSX Svi-728, kasettiasemaksi mankka. Modulipelejä olivat ainakin Dragon Attack, Monkey Academy (tuli harjoiteltua matematiikkaa), Circus Charlie (viimeisessä kentässä muistaakseni oli mahdollista päästä kentän loppuun menemällä väärään suuntaan), Hyper Sports 3 (taisi olla paita märkänä parit kerrat), The Goonies, Yie Ar Kung Fu 2 (pelihahmon jalkojen sätkyttely hieman ärsytti, kun pelitaito ei riittänyt… ), Knightmare, The Maze of Galious ja Salamander. Sen ensimmäisessä kentässä pelasin kahdella aluksella niin pitkälle, että sain ”optionit” aura-asentoon, minkä jälkeen tuhosin apualuksen. Näin aura-asento jäi pysyväksi. Ohjasin tuota apualusta Tac-2-ohjaimella, pääalusta näppäimistöllä. Apualusta pelasin jaloilla, kun ei kädet riittäneet.
Kiinnostuin tämän koneen aikana Basicista siinä määrin, että väsäsin sillä jokusen pelinkin sekä piirto-ohjelman. Probleema oli silloin, että mankka ei enää toiminut, enkä saanut ohjelmaa tallennettua kasetille vaan ainoastaan ruutuvihkoon, josta jouduin joka kerta kirjoittamaan ohjelman uusiksi, jos halusin sitä käyttää tai kehittää. Piirto-ohjelmaan keksin lopulta keinon kiertää 8:n ilmansuunnan limitti, kun tein ”tähtäinspriten”, jota kohti varsinainen piirtopiste eteni kun ylös-näppäintä painoi. Tähtäinpiste siirtyi vasemmalle painettaessa vastapäivään ja oikealle painettaessa myötäpäivään. Tasaisia kaaria sai tällä aikaan, kun numeronäppäimillä säädin tähtäinpisteen askellusta piirtopisteen ympärillä. Piirtotulosta ei tietenkään saanut minnekään talteen muuten, kuin VHS-kasetille. Se mahdollisesti on edelleen jossakin. Muistelisin silloin lisänneeni piirrokseeni päiväyksenkin joten olisi mielenkiintoista löytää kyseinen tallenne, että milloinka se oli.
– xana
Julkaisemme lisäksi aivan erillisenä artikkelina Harri Granholmin kirjoittaman muistelman, jossa pistetään vastakkain kukkulan kuningas ja sen vahvin haastaja: C64 ja MSX.
Teksti: Jukka O. Kauppinen
Kuvat: Wikimedia Commons
