Hacklab Summit Finland 16½
Suomen hakkereiden perinteinen kesätapaaminen vietettiin viime viikonloppuna Helsingin Hacklabilla Pitäjänmäessä. Tapahtumaan olivat tervetulleita kaikki hakkeriscenen edustajat ja erityisesti uusien hacklabien perustajat.
Teksti: Ville Ranki
Kuvat: Turku Hacklab, Helsinki Hacklab
Perjantain avajaisillalliselle saapui osallistujia viidestä eri kaupungista. Illan ohjelmaan kuului muun muassa labiesityksiä, joissa jokainen hacklab kertoi kuulumisistaan. Labin pihaan pystytettiin koko viikonlopuksi telttasauna, jossa osallistujat viihtyivät pikkutunneille saakka tärkeistä asioista keskustelemassa.
Lauantain aamupäivän ohjelmaksi oli kaksi vaihtoehtoa: Osa vieraili jo toimintansa lopettaneessa Fun’n’Games-kolikkopelihallissa, jossa suurin osa peleistä oli vielä paikallaan. Osa taas kävi RC-ratakeskuksessa, jossa pääsi ajamaan erilaisilla RC-autoilla niille kuuluvilla isoilla radoilla.
Odotetuin ohjelmanumero oli lauantaina iltapäivällä järjestetty robottikilpailu, jossa itse rakennetun robotin täytyi kiertää vanerilevyistä tehtyä rataa mahdollisimman nopeasti.
Edellisistä vuosista poiketen kilpailusta päätettiin tehdä yleisötapahtuma ja se järjestettiin läheisessä Strömbergin puistossa. Väkeä saapuikin aurinkoisen sään houkuttelemana paikalle yli 150 henkeä. Oli positiivista huomata, että roboteista kiinnostuneita lapsia perheineen oli paikalla paljon. Robottien sekoilua oli hauskaa seurata ja todennäköisesti kilpailu järjestetään jatkossakin yleisölle avoimena.
Kilpailun voitti Helsinki Jarin robottipölynimurin osista rakentamalla robotillaan. Toiseksi tuli Turku uudeksi robotiksi naamioidulla ”Paavi not failix 3” Lego-robotilla. Kolmanneksi tuli Helsingin Timon antiikkibotti, joka on rakennettu kaapista löytyneen vanhan robotin pohjalta.
Kisan väliaikaohjelmana lennäteltiin erilaisia multikoptereita ja ajeltiin yli 100 kiloa painavalla ”Orja”-robotilla.
Lauantai-iltana hakkeriporukat juonivat hacklabien kattojärjestön hacklab.fi:n toiminnan kehittämistä edelleen. Tarkoitus olisi erityisesti avustaa uusia hacklabia pienemmillä paikkakunnilla saamaan toimintansa käyntiin ja saada toiminnalle lisää näkyvyyttä labien, median ja alan yritysten välisellä yhteistyöllä.
Yöllä oli yllätysohjelmanumerona pixel shader-kurssi jossa käytiin yksinkertaisia shadereita läpi glslsanbox-sivuston avulla.
Sunnuntaina oli aika lähteä kotiin. Sitä ennen kuitenkin oli vielä aikaa datailla ja ihastella Helsingin Hacklabin metallijyrsimen työnäytöstä.
HSF oli jälleen kerran oikein mainiosti järjestetty viikonloppu ja kiitokset Helsingin Hacklabille isännöinnistä.
HSF17 järjestetään alkuvuodesta 2017 Tampereen Hacklabilla.