Artikkeli on julkaistu alun perin Skrollin numerossa 2013.2. QR-viivakoodeja viljellään kyllästymiseen asti. Yleensä niihin on tallennettu nettiosoitteita, mutta niihin saa yhtä hyvin mitä tahansa dataa — vaikkapa ajettavia ohjelmia. Skrolli-lehti ikuistaa nyt…
Tietokoneet ovat olleet miesten harrastus viimeiset parikymmentä vuotta. Alan sukupuolijakauma on kuitenkin aiemmin ollut tasaisempi, ja muutosta on varmasti luvassa myös lähitulevaisuudessa. Mikrotietokoneiden ja videopelien ympärille alkoi kehittyä omaa alakulttuuria viimeistään 1980-luvulla. Koteihin ostettiin televisioihin kytkettäviä viihdelaitteita ja tietokoneita. Näiden suurimmaksi käyttäjäryhmäksi muodostuivat syystä tai toisesta pojat. Erityisesti koneista kaiken riemun irti ottaminen ja niihin korvia myöten uppoutuminen vaikuttaa olleen poikien ja miesten ajanvietettä. Tietysti into
Omien ohjelmien ja pelien luonti menneiden konsoli- ja tietokonesukupolvien koneille on varmasti käynyt monen laitteita käyttäneen mielessä. Julkaisuajankohtanaan suljetut tai muuten vain huonosti dokumentoidut koneet pysyivät saavuttamattomissa monelle innokkaalle ohjelmointiharrastajalle vuosia tai jopa vuosikymmeniä.
Jo 80-luvulla bittiä nyplänneet voivat muistaa peliohjainvalmistaja Konixin. Erityisesti Speed King -ohjain oli täkäläisittäinkin tunnettu. Konix kuitenkin tähtäsi myöhemmin tähtiin, epäonnistuen julmasti. Vuosikymmenen lähestyessä loppuaan Konixilla oli suuria suunnitelmia. Pelkkien tikkujen teon sijaan se halusi luoda aivan uudenlaisen, Slipstream-nimisen lisälaitteen. Slipstreamin oli tarkoitus olla muunneltava ohjain, josta saisi vaikkapa auton ratin tai lentokoneen sauvaohjaimen tarpeen mukaan. Tarjolla oli jopa kuluttajatuotteissa ennennäkemätön force feedback.
LEGO-palikoiden käyttö ohjelmoinnin opetusvälineenä yleistyy parhaillaan Suomen kouluissa. Robottisarjojen käyttö opetustarkoituksiin ei ole uusi idea: ensimmäiset ohjelmoitavat LEGOt julkaistiin jo 1986. Skrolli tutustuu LEGO-ohjelmoinnin historiaan ja käytännön sovelluksiin.
Hackerspacet ovat erilaisten projektien toteuttamiseen tarkoitettuja yhteistiloja, jotka ovat kaikkien jäsentensä käytettävissä. Niiden toiminnassa keskeistä ei välttämättä ole tekemisen muoto, vaan aito motivaatio ja kiinnostus tekemiseen. Hakkeria ajaa oppimisen halu ja sellaisten asioiden tekeminen, jollaisia ei kenties kukaan ole aiemmin tehnyt. Suomessa on hackerspaceja tällä hetkellä ainakin seitsemässä kaupungissa.
Chip-musiikilla on perinteisesti viitattu 1980-luvun tietokoneiden ja pelikonsoleiden äänipiireillä tehtyyn musiikkiin sekä demoskenen piirissä syntyneeseen tyyliin, joka jäljittelee sen soundia. Nykyään ”chiptune” tarkoittaa myös 2000-luvun alussa ilmaantunutta suuntausta, joka yhdistelee vanhojen laitteiden ääniä moderniin konemusiikkiin. Haastattelussa modernin chiptune-musiikin kärkinimiin lukeutuva ranskalainen Ultrasyd.
Skrollin lukijoista useimmilla lienee jonkinlaisia omakohtaisia kokemuksia MikroBITTI-lehdestä. Aktiivisimmat olivat mukana Bitin tekemisessä jo vuoden 1984 ensimmäisestä numerosta alkaen — siis lukijat lehden teossa. Nykyisin tälläistä kutsutaan joukkoistamiseksi.
Kuinka turvallista on langattoman näppäimistön käyttäminen ilkeän Even naapurina asuvalle Alicelle?
Kuvitellaan, että joudut yhtäkkiä satoja vuosia ajassa taaksepäin. Saat jotenkin järjestettyä itsellesi suhteellisen mukavan elämän, mutta elämän tarkoitus puuttuu — nimittäin tietokone. Saisiko sellaisen rakennettua?
Suomalaisessa tietokonekulttuurissa ei voi olla törmäämättä demoskeneen ja sen tuotoksiin. Monet eivät kuitenkaan oikein tajua demojen olemusta. Skrolli kertoo nyt, kuinka demoja kannattaa yrittää lähestyä, jotta niistä saisi jotain irti.
