Hackerspacet – näin perustat sellaisen

Artikkeli on alun perin julkaistu Skrollin numerossa 2013.2.

Hackerspacet ovat erilaisten projektien toteuttamiseen tarkoitettuja yhteistiloja, jotka ovat kaikkien jäsentensä käytettävissä. Tee-se-itse-projektien ideointiin ja tekemiseen tarkoitettuja tiloja löytyy Suomesta jo lukuisia – mutta niitä mahtuu maahamme yhä lisää! Skrolli jatkaa Hackerspace-yhteisöihin tutustumista!

Näin perustat hackerspacen

1. Perusta ydinryhmä

Tarvitset 3-5 innostunutta ihmistä ja näkyvyyttä internetissä. Tee yksinkertaiset kotisivut ja postituslista. Hacklab.fi -domainin alle saa oman kaupunki.hacklab.fi -osoitteen. Lisää kaupunkisi hackerspaces.org:n listaan. Verkostoitukaa muiden hakkerien kanssa esimerkiksi irc-kanavalla #hacklab.fi, muissa hackerspaceissa ja talvisin järjestettävässä Hackerspace Summit Finland-tapahtumassa.

2. Kerää kiinnostuneita

Järjestäkää esimerkiksi kahvilatapaamisia, joissa tutustutte toisiinne. Mainostakaa paikoissa, joista voisi löytyä aiheesta kiinnostuneita. Oppilaitokset, harrastekerhot, työpaikat ja vaikka markettien ilmoitustaulut ovat hyviä paikkoja. Kerätkää yhteystiedot myös niiltä, jotka haluavat lähteä mukaan vasta sitten, kun tilat on hankittu.

3. Yhdistyksen perustaminen ja tukianomukset

Rekisteröityä yhdistystä tarvitaan tilin avaamiseen ja vuokrasopimuksen tekemiseen. Kopioikaa säännöt olemassa olevalta hackerspacelta, jotta ne hyväksytään kerralla. Viimeistään tässä vaiheessa on syytä aloittaa rahallisen tuen hankkiminen. Tässä auttavat suhteet, sinnikkyys ja hyvä tuuri. Ottakaa huomioon, että tukihakemuksen jättämisestä saattaa kulua hyvinkin pitkä aika siihen että rahat ovat tilillä. Toiminta on mahdollista käynnistää ilman ulkopuolista tukea, mutta tukien avulla pääsee paljon nopeammin vauhtiin.

4. Tilan hankinta

Kun kiinnostuneita on riittävästi, miettikää paljonko olette kuukausittain valmiita maksamaan jäsenyydestä. Tästä saatte käsityksen vuokranmaksukyvystänne. Kartoittakaa neliövuokrahintoja kohdealueella. Kaupungeissa tila kannattaa perustaa kävelymatkan päähän keskustasta, jotta kauempaa saapuvat pääsevät paikalle kohtuullisella vaivalla. Kyselkää kaupungilta, muilta harrastekerhoilta ja vastaavilta tahoilta vapaita tiloja. Ilmainen tai nimellisellä vuokralla tarjottava tila olisi tässä vaiheessa onnenpotku. Muistakaa sisällyttää budjettiin myös internet-yhteyden hankinta tilaan.

Tilan tärkeimmät ominaisuudet ovat ympärivuorokautinen kulkumahdollisuus, lupa aiheuttaa melua ja wc. Jäsenmäärän kasvaessa sähköinen kulunvalvonta tulee välttämättömäksi.

5. Tilan varustelu

Alussa yhdistyksellä ei todennäköisesti ole varallisuutta, joten tilan varustus on jäsenten lahjoitusten varassa. Käytettyjä toimistokalusteita ja atk-laitteita löytyy ilmaiseksi, ja tila remontoidaan talkootyönä. Tässä vaiheessa jäsenet usein mielellään lahjoittavat tai pitkäaikaislainaavat omia työkalujaan ja materiaalejaan. Kalliimmat hankinnat (esim. 3D-tulostin) voidaan hankkia joko jäsenmaksuista saatavilla tuloilla tai hankinnasta kiinnostuneiden jäsenten kolehtina. Kolehtiin osallistumattomilta voidaan pyytää tarvittaessa pieni käyttömaksu.

6. Jäsenten hankinta

Alussa jäsenmäärän kasvattaminen on tärkeää. Varatkaa ständi mahdollisimman moneen tapahtumaan, jossa voisi olla potentiaalisia jäseniä. Erityisesti paikalliset tapahtumat ovat tärkeitä. Muistakaa myös ei-teknisille ihmisille suunnatut tapahtumat. Varautukaa siihen, että juuri kukaan ei ole kuullutkaan hackerspace-ilmiöstä, ja asia pitää kyetä selittämään lyhyesti ja helppotajuisesti. Kutsukaa paikallislehden toimittaja tekemään juttu toiminnastanne. Pitäkää viikottaiset tutustumispäivät (useimmilla hackerspaceilla tiistai-iltaisin) jolloin kuka tahansa voi tulla tutustumaan toimintaan. Järjestäkää avointen ovien päiviä, koulutuksia ja teemailtoja. Muistakaa esitellä toimintaa vieraillenne ja ottakaa uudet jäsenet alusta pitäen mukaan toimintaan.

Hackerspace vs. Hacklab

Suomessa suurin osa hackerspaceista käyttää nimessään termiä Hacklab. Se on synonyymi hackerspacelle, kuten myös makerspace ja fablab. Hacklab-termi on suomalaisittain helpompi lausua, mutta hackerspace taas on maailmanlaajuisesti käytetympi ”brändi”. Nimi ei yhdistystä pahenna, ja sen keksimisessä voi käyttää luovuuttaan vapaasti.

”Hakkeri on henkilö, joka tekee paahtoleipää kahvinkeittimellä.” – Wau Holland, Chaos Computer Clubin perustajajäsen.

Kotimaisia, isompia hakkeriprojekteja

Partyhatwork – Yleisötapahtumissa pidettävä vapaamuotoinen hattu, joka viestii toisten hattujen kanssa XBee-verkon yli. Hatuissa on moniväriset ledit, ja niillä voidaan toteuttaa verkon yli synkronoituja ”demoefektejä”. Toteutetaan useamman hackerspacen yhteistyönä.

Chernobyl-simulaattori – Helsinki Hacklabin astetta hullumpi neuvostoretroilu-multimediataideteos johon kuuluu mm. 2 m x 2 m ”reaktorikansi”.

R100 – Sähköpyörätuolin runkoon tehty etäohjattu robotti, joka osaa kartoittaa ympäristönsä ja liikkua siinä itsenäisesti laserskannerin avulla.

Jääkelkka – Leijapurjeen vetämä lumilaudasta ja neljästä suksesta koostuva jääkulkuneuvo.

Imurirobotti-taideprojekti – Avustetaan Harri Larjostoa tilataideteoksessa, jossa modifioidut robottipölynimurit toimivat liikkuvana alustana.

Metronäyttö – Tavoitteena on tehdä vähintään Tetriksen tasoinen peli käytöstä poistetulle metronäytölle. Tällä hetkellä ruudulle saadaan jo omia tekstejä ja tilanne kehittyy viikoittain.

24×16-ledimatriisi – 1,20 x 0,40 m. 16 kirkkautta/pikseli, 4 NES-ohjainta, i2c, käynyt Assemblyillä 2012 8×48-muodossa.

Elovalo-valoteos, joka koostuu kolmesta 8×8×8 kuvapisteen LED-kuutiosta. Teos sijoitettiin Jyväskylän kirkkopuistoon osana Valon kaupunki -tapahtumaa syksyllä 2012. Kuutiot toimivat itsenäisesti akuilla ja kaikesta laskennasta vastaa AVR-mikrokontrolleri.

LazorTouch – Tampereen Vapriikki-museolle tehty videoseinän ohjausohjelmisto, jonka avulla katsoja voi valita näytettävän videopätkän seisomalla vastaavan lattiaan maalatun lätkän päällä. Toteutettu laserskannerilla.

Lisää Hackerspaceista voit lukea artikkelista Hackerspacet ja itse tekemisen huuma.


Teksti: Ville Ranki
Kuvat: Ville Ranki, Netl, Rostbach